ZORRON YÖ
14.1.2006


Tarja Halosen kampanja julkisti (3/1) TarjaRap-vaalivideon nimeltä “Työn orjat Zorron yöstä nouskaa”. Tätä koskevan uutisen (osoitteessa www.tarjahalonen.fi) lopussa on linkki, josta pääsee videon äärelle. Satuin noukkimaan videon julkistuspäivän iltana, ja saman tien oli pakko katsoa se monta kertaa peräkkäin. Reaktio: pystyvätkö demarit todella tämmöiseen? Jotain samantyyppistä nousi (8/1) Hesarin sunnuntaisivujen toimittajan Anneli Sundbergin mieleen:”Kuulkaas, minuun iski ihan järjetön epäilys. Ovatko poliitikot sittenkin lahjakkaita? Jotkut jopa monilahjakkaita? Myönnän, että ajatus on outo ja kaukaa haettu. Melkein kuin väittäisin, että toimittajat ovat lahjakkaita. Epäilykseni heräsi, kun poikkesin hakemaan TarjaRap-musiikkivideon ... Huh, huh. Video tehosi. Vaikken saanutkaan sanoista selvää, minusta video oli upea, naiset kauniita ja Backmankin ihan siisti keski-ikäiseksi mieheksi. Onkohan minun arvostelukykyni kadonnut kokonaan?”

Hiukan myöhemmin Sundberg jatkaa:

”Kuusi vuotta sitten podin hengenahdistusta Tavastia-klubin seinää vasten litistyneenä. Rytmikkäät Tarja-huudot melkein peittivät alleen rokin jyrinän. Nuoret tungeksivat idolinsa ympärillä, idoli säteili ja jakoi nimmareita. Kun kompuroin ulos Tavastialta ja sain vedetyksi hiukan henkeä, oivalsin, ettei Esko Ahosta tule presidenttiä. Näissä vaaleissa en ole toistaiseksi kokenut ahaa-elämyksiä. Mahdanko kokeakaan? Ihan hiukan minua tosin värisytti, kun Tarjan räppivideossa naiset hyökkäsivät jakkupuvuissaan suoraan katsojan silmille. Energia purskui. Lopuksi suorastaan odotin, että naiset ja Backman repivät jakkupuvut päältään ja paljastavat tulipunaiset korsettinsa, joihin on kirjailtu presidenttiehdokkaan nimi.”

Olen lähipiiristä havainnut, ettei TarjaRap herätä suinkaan pelkkää ihastusta, vaan jakaa varsin jyrkästi mielipiteitä. Kuuluu asiaan. Se ei kuitenkaan tässä ole olennaista eikä se, että kyse on presidentinvaalien videosta. Tärkeää siinä minusta on, ketkä siinä esiintyvät ja millä tavalla. TarjaRapin ydinryhmän kokoonpanoon kuuluvat Susanna Huovinen (s. 1972), Miapetra Kumpula (s. 1972), Heli Paasio (s. 1972), Susanna Rahkonen (s. 1968), Säde Tahvanainen (s. 1972), Satu Taiveaho (s. 1976), Jutta Urpilainen (s. 1975) ja Pia Viitanen (s. 1967) – kahdeksan SDP:n eduskuntaryhmän nuorinta, 1970-luvun taitteen ympärillä syntynyttä, nyt 35 ikävuoden vaiheilla olevaa kansanedustajaa. Heidän lisäkseen videolla mukana on hiukan vanhempi Tarja Filatov (s. 1963) sekä samoin vanhempi, mutta silti nuorin demarimieskansanedustaja Jouni Backman (s. 1959).

Tämä ydinryhmä, kahdeksan kopla, edustaa lamapolvea, 1990-luvun alun laman aikana aikuistumisensa herkässä vaiheessa olleita – tai tarkemmin: he ovat lamapolven poliittista avantgardea, jonka rantautuminen eduskuntaan alkoi laajemmin vuoden 1999 eduskuntavaaleissa. Vuoden 2003 vaaleissa eduskuntaan valittiin kaikkiaan 23 silloin alle 35-vuotiasta edustajaa. He poikkeavat jyrkästi kaikista vanhemmista edustajaryhmistä, kahdessa suhteessa.

Ensinnäkin valtaosa heistä on naisia (18/23). Miksi? 1990-luvulla yleistynyt määräaikais- ja pätkätyöläisyys kohdistui nimenomaan nuoriin naisiin, mikä on vain vahvistanut lamakokemuksen tuottamaa epävarmuutta. Samaan aikaan samanikäisiä miehiä revittiin kesken opintojen paisuvan it-sektorin hyväpalkkaisiin töihin.

Toiseksi alle 35-vuotiaiden kansanedustajien poliittinen jakauma on aivan erilainen kuin koko eduskunnan, ja ero kasvoi jyrkästi vuoden 1999 vaaleista vuoden 2003 vaaleihin. Vuonna 2003 alle 35-vuotiaita valittiin puolueittain seuraavasti (suluissa vuonna 1999 valitut): keskusta 8 (6), demarit 7 (5), vihreät 4 (4), kokoomus 2 (9), vasemmistoliitto 0 (1).

Kokoomus oli pitkään nuorten suosikki, mutta vuoden 2003 vaaleissa nuorten kokoomuslaisten edustajien tulo siis lähes tyrehtyi. Vasemmistoliiton nuorisoedustus putosi nollaan, vihreät pysyivät ennallaan, vain keskustan ja demarien nuorten edustajien määrä kasvoi. Jos tämä ennustaa tulevaa, punamullalla menee lujaa.

Viisi keskustan nuorista edustajista on naisia, demareista kaikki seitsemän – ja he kaikki ovat mukana TarjaRap-ryhmässä. Heillä näyttää ilmiselvästi olevan poliittinen missio, sukupolvikokemuksen osaltaan generoima tehtävä, jonka toteuttamiseen tuntuu myös olevan – lähes palavaa – halua. Siksi ei ole ihme, että videolla räpätessä ”energia purskuu” ja että siinä hyökätään ”suoraan katsojan silmille” – hiukan kuin aikanaan Lapualaisoopperassa ja erityisesti sen loppulaulussa. Kun Anneli Sundberg kuvittelee ironisten, ukrainalaisten naissotilaiden unvormuja muistuttavien jakkupukujen alla häämöttävän tulipunaisia korsetteja, intuitio saattaa olla oikeansuuntainen…

Näistä naisista taidamme vielä kuulla moneen kertaan ja monella tavalla. Ja sitten joskus paljon myöhemmin tämä TarjaRap-video saattaa pyöriä tiheästi monenlaisten dokumenttien elementtinä, kertomassa valtaan nousseen polven myöhäisnuoruuden taannoisesta tähtihetkestä, jollaiseksi sitä ei aikanaan tajuttu. Mutta ihan niin kauan ei tarvitse kuitenkaan odottaa. TarjaRapin suunnittelun ja organisoinnin keskeinen vaikuttaja ja yksi videon pääesiintyjistä, Susanna Rahkonen, debytoi YP:n kirjoittajana seuraavassa eli tämän vuoden ensimmäisessä numerossa (ilmestyy helmi/maaliskuun vaihteessa). Kirjoituksen otsikko on ”Julkinen sektori työllistäjänä” ja sisältö jotain sellaista, mitä tämä aika taitaa todella kaivata – erityisesti nyt, kun vuoden 2007 eduskuntavaalit lähestyvät.