ARVOT LOIMUUN
24.1.2006
Filosofi Maija-Riitta Ollila on konsultti, kirjailija ja paljon muuta. Kävimme kaksi vuotta sitten keskenämme väittelyä ajan hengestä sähköpostitse, ja tuo väittely julkaistiin Tiedepolitiikka-lehdessä (2/04) otsikolla "Punamullasta ja Sammon jaosta"
Nyt tuoreessa Turun Sanomien kolumnissaan (20/1) Maija-Riitta tislaa esiin kaksi pääperiaatetta, joiden mukaan kansalaiset valitsevat presidentin. Ensimmäinen on kaunis paradoksi:
“Presidenttiehdokas ei arvoasioissa voi olla edelläkävijä, hän on väistämättä perässähiihtäjä. Hänen on sytytettävä loimuun kansalaisten valmiiksi kannattamat arvot, muuten nämä eivät äänestä häntä.”
Mitä se on? Suomi on pieni maa, jolla on rankka mutta nousujohteinen historia. Täällä ovat kauan olleet arvossaan kova työ, työn tuottama arvostus ja turva, ja isänmaan ulkoinen turvallisuus. Ja nimenomaan näitä arvoja kumpikin toiselle kierrokselle selviytynyt presidenttiehdokas on selvästikin pyrkinyt ja pyrkii loimuun sytyttämään. Arvojen välinen suhde ja keinot niiden toteuttamiseksi hiukan vaihtelevat, mutta syvä arvopohja kummallakin on sama, suomalainen.
Maija-Riitan toisen pointin voi tulkita rakentuvan edellisen päälle:
”Toinen kierros ei ratkea aritmetiikan avulla, tulosta ei järki säätele. Jos järjellä olisi suuri rooli, valittaisiin henkilö, joka johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä hallituksen kanssa. Ei yritettäisi valita henkilöä, joka johtaa maaseutupolitiikkaa peräti kaikkivaltiaana tai ihmistä, joka pelastaa hyvinvointivaltion, tai yksilöä, joka palauttaa Suomen globalisaation voittajaksi. Suomen muinaisuskontoon kuului Ukko Ylijumala, sään, sadon ja ukkosen jumala. Ukko suojeli sodassa. Hän ajoi jäniksiä ansoihin. Tehtävät eivät ole kaukana niistä odotuksista, joita asetamme presidentille. Hänen pitäisi vastata ilmastohaasteisiin, antaa turvatakuut ja ajaa saalis suomalaisyritysten ansalankaan.”
Kyllä: me haluamme presidentiksi ihmisen, joka kykenee kiteyttämään ja sytyttämään loimuun meidän keskeiset arvomme, ja sitä kautta ”pelastamaan” meidät. Maija-Riitan assosiaatio Ukko Ylijumalaan on osuva – mutta jää hiukan sumeaksi. Ei nykyihminen Ukko Ylijumalaan sen paremmin kuin presidentteihinkään enää siinä mielessä usko, että nämä itse kykenisivät jotenkin ulko- tai yläpuolelta ohjaamaan kansan tai sen yksilöiden kohtaloita. Modernit messiaat vaikuttavat sisältä päin.
Sosiologian isäksi sanottu Émile Durkheim oivalsi pääteoksessaan (Uskontoelämän alkeismuodot, Tammi 1980), että uskonnot – kuten kaikki ideologiat – ovat ihmisen itsensä tahdon teknologiaa. Jumalat, presidentit ja muut idolit ovat peilejä, jotka heijastavat takaisin niihin suuntautuvan sosiaalisen ja psykologisen energian. Vajaa sata vuotta sitten Durkheim pelkisti perusajatuksensa eräässä luennossaan näin:”Jos siis emme samaista uskontoa mihinkään määrättyyn oppiin, niin se koostuu ennen kaikkea joukosta ihanteita, jotka kykenevät nostattamaan ihminen oman itsensä yläpuolelle, vapauttamaan hänet ajallisista ja maallisista haluista kohti arvokkaampaa ja pysyvämpää olemassaoloa. Tämä kyky ei ole näissä ihanteissa itsessään, vaan niiden voima on peräisin siitä lähteestä joka on yhtä vanha kuin ihmiskunta ja joka ei koskaan voi juosta kuiviin: tuo voima säteilee yhtyneistä ihmismielistä, niiden keskittymisestä yhteisten ihanteiden ympärille, siitä elävöittävästä ja innostavasta vaikutuksesta jollainen jokaisella toimivalla yhteisöllä on jäseniinsä.”
Presidentti itse ei kykene mihinkään. Mutta jos presidentti kykenee laulamaan heimonsa hengen eli toimimaan suurena yhteisöllisenä peilinä, hän toteuttaa ihan samaa funktiota kuin Ukko Ylijumala. Jos presidentti on hyvä eli saa keskeiset arvomme loimuamaan, me emme usko hänen ylivertaisiin kykyihinsä vaan hänen kauttaan, hänen avullaan, itseemme.
Näiden kriteereiden valossa: kumpi toisen kierroksen ehdokkaista siis on meille parempi peili eli projektiivinen messias? Sitä Maija-Riitta ei kolumnissaan tietenkään kerro, koska hän on filosofi eikä mikään ennustaja. Demokratiassa totuuden sanoo valinnallaan kansa, eikä tuomiosta voi valittaa.
Siitä huolimatta Maija-Riitta Ollila tulee TV1:n vaalivalvojaisissa kommentoimaan (yhdessä Claes Anderssonin kanssa) toisen kierroksen vaalitulosta, kuten hän kommentoi jo ensimmäistäkin kierrosta. Maija-Riitan tuoretta kirjaa Persoonan valta (johon tässä siteerattu Turun Sanomien kolumni näyttää osittain perustuvan) tullaan puolestaan kommentoimaan YP:n tämän vuoden ykkösnumerossa.
24.1.2006
Filosofi Maija-Riitta Ollila on konsultti, kirjailija ja paljon muuta. Kävimme kaksi vuotta sitten keskenämme väittelyä ajan hengestä sähköpostitse, ja tuo väittely julkaistiin Tiedepolitiikka-lehdessä (2/04) otsikolla "Punamullasta ja Sammon jaosta"
Nyt tuoreessa Turun Sanomien kolumnissaan (20/1) Maija-Riitta tislaa esiin kaksi pääperiaatetta, joiden mukaan kansalaiset valitsevat presidentin. Ensimmäinen on kaunis paradoksi:
“Presidenttiehdokas ei arvoasioissa voi olla edelläkävijä, hän on väistämättä perässähiihtäjä. Hänen on sytytettävä loimuun kansalaisten valmiiksi kannattamat arvot, muuten nämä eivät äänestä häntä.”
Mitä se on? Suomi on pieni maa, jolla on rankka mutta nousujohteinen historia. Täällä ovat kauan olleet arvossaan kova työ, työn tuottama arvostus ja turva, ja isänmaan ulkoinen turvallisuus. Ja nimenomaan näitä arvoja kumpikin toiselle kierrokselle selviytynyt presidenttiehdokas on selvästikin pyrkinyt ja pyrkii loimuun sytyttämään. Arvojen välinen suhde ja keinot niiden toteuttamiseksi hiukan vaihtelevat, mutta syvä arvopohja kummallakin on sama, suomalainen.
Maija-Riitan toisen pointin voi tulkita rakentuvan edellisen päälle:
”Toinen kierros ei ratkea aritmetiikan avulla, tulosta ei järki säätele. Jos järjellä olisi suuri rooli, valittaisiin henkilö, joka johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä hallituksen kanssa. Ei yritettäisi valita henkilöä, joka johtaa maaseutupolitiikkaa peräti kaikkivaltiaana tai ihmistä, joka pelastaa hyvinvointivaltion, tai yksilöä, joka palauttaa Suomen globalisaation voittajaksi. Suomen muinaisuskontoon kuului Ukko Ylijumala, sään, sadon ja ukkosen jumala. Ukko suojeli sodassa. Hän ajoi jäniksiä ansoihin. Tehtävät eivät ole kaukana niistä odotuksista, joita asetamme presidentille. Hänen pitäisi vastata ilmastohaasteisiin, antaa turvatakuut ja ajaa saalis suomalaisyritysten ansalankaan.”
Kyllä: me haluamme presidentiksi ihmisen, joka kykenee kiteyttämään ja sytyttämään loimuun meidän keskeiset arvomme, ja sitä kautta ”pelastamaan” meidät. Maija-Riitan assosiaatio Ukko Ylijumalaan on osuva – mutta jää hiukan sumeaksi. Ei nykyihminen Ukko Ylijumalaan sen paremmin kuin presidentteihinkään enää siinä mielessä usko, että nämä itse kykenisivät jotenkin ulko- tai yläpuolelta ohjaamaan kansan tai sen yksilöiden kohtaloita. Modernit messiaat vaikuttavat sisältä päin.
Sosiologian isäksi sanottu Émile Durkheim oivalsi pääteoksessaan (Uskontoelämän alkeismuodot, Tammi 1980), että uskonnot – kuten kaikki ideologiat – ovat ihmisen itsensä tahdon teknologiaa. Jumalat, presidentit ja muut idolit ovat peilejä, jotka heijastavat takaisin niihin suuntautuvan sosiaalisen ja psykologisen energian. Vajaa sata vuotta sitten Durkheim pelkisti perusajatuksensa eräässä luennossaan näin:”Jos siis emme samaista uskontoa mihinkään määrättyyn oppiin, niin se koostuu ennen kaikkea joukosta ihanteita, jotka kykenevät nostattamaan ihminen oman itsensä yläpuolelle, vapauttamaan hänet ajallisista ja maallisista haluista kohti arvokkaampaa ja pysyvämpää olemassaoloa. Tämä kyky ei ole näissä ihanteissa itsessään, vaan niiden voima on peräisin siitä lähteestä joka on yhtä vanha kuin ihmiskunta ja joka ei koskaan voi juosta kuiviin: tuo voima säteilee yhtyneistä ihmismielistä, niiden keskittymisestä yhteisten ihanteiden ympärille, siitä elävöittävästä ja innostavasta vaikutuksesta jollainen jokaisella toimivalla yhteisöllä on jäseniinsä.”
Presidentti itse ei kykene mihinkään. Mutta jos presidentti kykenee laulamaan heimonsa hengen eli toimimaan suurena yhteisöllisenä peilinä, hän toteuttaa ihan samaa funktiota kuin Ukko Ylijumala. Jos presidentti on hyvä eli saa keskeiset arvomme loimuamaan, me emme usko hänen ylivertaisiin kykyihinsä vaan hänen kauttaan, hänen avullaan, itseemme.
Näiden kriteereiden valossa: kumpi toisen kierroksen ehdokkaista siis on meille parempi peili eli projektiivinen messias? Sitä Maija-Riitta ei kolumnissaan tietenkään kerro, koska hän on filosofi eikä mikään ennustaja. Demokratiassa totuuden sanoo valinnallaan kansa, eikä tuomiosta voi valittaa.
Siitä huolimatta Maija-Riitta Ollila tulee TV1:n vaalivalvojaisissa kommentoimaan (yhdessä Claes Anderssonin kanssa) toisen kierroksen vaalitulosta, kuten hän kommentoi jo ensimmäistäkin kierrosta. Maija-Riitan tuoretta kirjaa Persoonan valta (johon tässä siteerattu Turun Sanomien kolumni näyttää osittain perustuvan) tullaan puolestaan kommentoimaan YP:n tämän vuoden ykkösnumerossa.
posted by Matti Virtanen | 14:10
1 Comments:
24.1.2006
Hieno blogi, minusta. Juuri noin jotenkin se on, se mikä tässä koko jutussa on niin älytöntä. Ainakin minä olen jo pitkään hiljaa ihmetellyt sitä, että koko tässä vaalimeiningissä ei tunnu olevan järjen häivää.
Murto-osa keskustelusta käydään siitä, mistä on asiallisesti ottaen kysymys: presidentin tehtävistä. Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä pääministerin ja hallituksen kanssa. Siis näin ja vain näin. Järjellä ajatellen kysymys on siitä, mitä ehdokkaat ajattelevat ulkopolitiikasta, Venäjästä, Natosta, ja yhteistyöstä (epäselvästä perustuslaista), ja muusta tällaisesta.
Pyrkimättä olemaan mitenkään kriittinen tältä osin keskustelu on jäänyt hyvin ohueksi. Näiltä osin ehdokkaat toistelevat samoja sanontoja siitä kuinka Venäjä ei ole uhka, Nato optio ja uskosta hyvään yhteistyöhön. Jokainen joka on seurannut ulkopolitiikkaa vähänkin, tietää, että Venäjä on tilassa, joka voi kääntyä hyvinkin erilaisiin suuntiin ja että tästä on valmiita analyyseja jokaisen huippupoliitikon taustapapereissa.
Natosta käyty keskustelu on tosi kevyttä ja heitonomaista, mutta sen sisällä on eroja, jotka ovat jääneet peittoon. Kokonaan sivuun on jäänyt se, kuinka nykyinen pääministeri (ja presidentti) yrittivät/päättivät kävellä perustuslain ylimmän laillisen vartijan ylitse, kun olivat keskenään (ja julkisuudelta salassa) ajatelleet toisin.
Mikä on älyttömyyden ydin? Valitaan ihmistä, joka ei enää yksin päätä juuri mistään. Keskustelu ei liity siihen vähään, mitä tehtävistä on jäljellä. Valtaosa keskustelusta ja intohimoista liittyy johonkin ihan muuhun. Toinen puhuu hyvinvointivaltiosta ikään kuin voisi siihen jotenkin vaikuttaa. Toinen työstä ja siitä, kuinka välittää jokaisesta (!).
"Presidentti on arvojohtaja" – missä näin on sanottu, miten niin? Presidentti pitää yhden puheen uutena vuonna ja muutoin leikkaa nauhoja silloilla. Ei presidentti mitään arvoja johda, pikemminkin on niin, että käynnissä on iso symbolinen kamppailu siitä, millaisten arvojen varassa suomalaista yhteiskuntaa kehitetään ja että tämä kamppailu tiivistyy yhteen tällaiseen vaaliin.
Kansakunta siis valitsee itselleen jonkinlaista toteemia, johon uskoa ja jonka ympärillä tanssia. Ei toteemit johda, toteemit vaan olla möllöttää, ja ympärillä tanssivat kiinnittävät niihin merkityksiä, yhteisen uskonsa mukaan. Ja nyt siis mitataan sitä uskoa, ja tätä kautta sitä, kuka pääsee seisomaan piirin keskelle.
Matti Kortteinen
Lähetä kommentti
<< Home