MANAGEMENT BY PERCENT
1.3.2006
Liikeyrityksen johtaminen on vahvasti prosenttijohtamista. Koska liikeyritys tavoittelee rahassa mitattavissa olevaa maksimaalista voittoa, sen tuottoja ja kustannuksia lasketaan prosenteissa. Pörssiyhtiöissä tärkein luku on omistajien pääomalle vaatima tuottoprosentti. Jos se uhkaa laskea, laskusuunnan perusteella voidaan arvioida se tuotantokustannusten leikkausprosentti, joka toteuttamalla pääoman tuottoprosentti kyetään nostetaan takaisin omistajien edellyttämälle tasolle.
Useimmilla julkisen talouden aloilla nämä rahassa realisoituvat mittarit puuttuvat. Lastentarhojen, peruskoulujen, kirjastojen, oikeuslaitoksen tai yliopistojen tuottamaa liiketaloudellista ”voittoa” ei voi laskea, koska niiden palvelut ovat joko ilmaisia tai alihinnoilteltuja. Julkiset palvelut eivät pyri tuottamaan voittoa suoraan, vaan välillisesti eli kansantaloudellisesti: vapauttamalla vanhempia palkkatyöhön, kouluttamalla osaavia työtekijöitä työelämään ja hoitamalla heidän terveyttään ja toimintakykyään. Liikeyritykset saavat työvoimansa ja sen ylläpidon puoli-ilmaiseksi -. ja kiitokseksi ne purevat ruokkivaa kättä sen kuin ehtivät.
Mutta tämä ei ole tämän jutun pointti, vaan se, etä 1990-luvun laman aikana ja sen jälkeen itseluottamuksensa menettänyt julkinen sektori on kiihtyvällä tahdilla omaksunut oman toimintansa perustaksi yritysmaailman käsitteistöä ja logiikkaa tavalla, joka julkiselle sektorille ei yksinkertaisesti sovi.
Näistä tärkein on nimenomaan prosenttiajattelu. Kun julkisten palvelujen vuosittaisen tuoton määrän tai kehityksen mittaamiselle ei löydy samanlaista perustetta kuin pörssiyhtiöissä (pääoman tuotto), sellaista ei löydy myöskään julkisten menojen vähennystarpeelle. Suhteessa mihin ns. tuottavuutta pitäisi mitata ja lisätä?
Tässä on kyse palvelujen tarpeesta, niiden peittävyydestä, laadusta ja oikeudenmukaisesta jakautumisesta. Nämä ovat vaikeita asioita, ja siksi julkisen sektorin yritysmaailmaa syleilevä matkimishalu on löytänyt muita tapoja tuottaa sopivia prosentteja.
Yleisin tapa on vetää prosentti hatusta, kuten tunnettu valtioneuvoston vuosi sitten hyväksymä kehyspäätös tekee. Päätöksen mukaan tietotekniikkkaa hyödyntämällä ja toiminnan sujuvuutta parantamalla valtion työntekijäkunnan tuottavuutta lisätään niin, että kun suurten ikäluokkien edustajat (33 000) siirtyvät eläkkeelle vuoteen 2011 mennessä, heidän viroistaan täytetään vain puolet. Näin kautta linjan, täysin riippumatta kunkin hallinnonalan mahdollisuuksista ja tulevista tarpeista. Erityisiä perusteluja prosentille päätös ei esitä. 50 % onkin niin maaginen luku, ettei sellaisia yleensä tarvita.
Astetta sofistikoidumpaa on vetää prosentti hihasta. Hesari on kertonut (12/2), että Helsingin kaupunki aikoo varata yli 75-vuotiaille vanhuksille vuosina 2006-2009 laitospaikkoja vain 10 %:lle ikäluokasta aiemman 15 %:n sijasta. Tässä täytyy olla jo jonkinlaista analyysiä taustalla, josta Hesari ei lähemmin kerro. Nykyiset yli 75-vuotiaat ovat syntyneet vuonna 1929 tai aiemmin ja vuonna 2009 alaraja on 1934 syntyneet. Nämä ovat vielä aika pieniä kohortteja, ei olla vielä lähelläkään suuria ikäluokkia, joista ensimmäinen (1945 syntyneet) saaavuttaa 75 vuoden iän vuonna 2020.
Joten: kun tiedämme, että ennen vuotta 1926 syntyneiden sotapolvien jälkeen sukupolvittainen väestön keskimääräinen terveydentila on kohentunut, on todennäköistä, että tulevista vanhuksista tosiaan entistä pienempi prosentti kaipaa varsinaista laitoshoitoa. Mutta kuinka suuri muutos todella on, osuuko kaavailtu prosentti oikeaan? Sitä ei voi tietää tilastollisten skenaarioiden avulla, vaan vain tulevien 75 ikävuoden ylittävien vanhusten todellisen elämäntilanteen pohjalta – ainakin, jos toimitaan ns. asiakaslähtöisyyden perustalta. Jos jo tällä hetkellä noin 300 vanhusta jonottaa Helsingissä laitospaikkaa (kuten Hesarin uutinen kertoi), miten paikkojen vähentäminen nykyisestä voisi kohdata tulevaisuuden haasteen eli nyt hämärän peitossa olevan tarpeen?
Prosenttijohtaminen on selkeää ja tehokkaan näköistä. Tärkeintä on löytää tarkka prosenttiluku, joka vapauttaa toiminnan tavoitteiden ja tuloksellisuuden aidosta ja jatkuvasta seurannasta. Prosentti muuttuu Normiksi, josta kaikki muu seuraa, eikä prosentin perusteita enää ehdi tai kykene oikein kukaan miettimään tai kyseenalaistamaan. Management by Percent.
1.3.2006
Liikeyrityksen johtaminen on vahvasti prosenttijohtamista. Koska liikeyritys tavoittelee rahassa mitattavissa olevaa maksimaalista voittoa, sen tuottoja ja kustannuksia lasketaan prosenteissa. Pörssiyhtiöissä tärkein luku on omistajien pääomalle vaatima tuottoprosentti. Jos se uhkaa laskea, laskusuunnan perusteella voidaan arvioida se tuotantokustannusten leikkausprosentti, joka toteuttamalla pääoman tuottoprosentti kyetään nostetaan takaisin omistajien edellyttämälle tasolle.
Useimmilla julkisen talouden aloilla nämä rahassa realisoituvat mittarit puuttuvat. Lastentarhojen, peruskoulujen, kirjastojen, oikeuslaitoksen tai yliopistojen tuottamaa liiketaloudellista ”voittoa” ei voi laskea, koska niiden palvelut ovat joko ilmaisia tai alihinnoilteltuja. Julkiset palvelut eivät pyri tuottamaan voittoa suoraan, vaan välillisesti eli kansantaloudellisesti: vapauttamalla vanhempia palkkatyöhön, kouluttamalla osaavia työtekijöitä työelämään ja hoitamalla heidän terveyttään ja toimintakykyään. Liikeyritykset saavat työvoimansa ja sen ylläpidon puoli-ilmaiseksi -. ja kiitokseksi ne purevat ruokkivaa kättä sen kuin ehtivät.
Mutta tämä ei ole tämän jutun pointti, vaan se, etä 1990-luvun laman aikana ja sen jälkeen itseluottamuksensa menettänyt julkinen sektori on kiihtyvällä tahdilla omaksunut oman toimintansa perustaksi yritysmaailman käsitteistöä ja logiikkaa tavalla, joka julkiselle sektorille ei yksinkertaisesti sovi.
Näistä tärkein on nimenomaan prosenttiajattelu. Kun julkisten palvelujen vuosittaisen tuoton määrän tai kehityksen mittaamiselle ei löydy samanlaista perustetta kuin pörssiyhtiöissä (pääoman tuotto), sellaista ei löydy myöskään julkisten menojen vähennystarpeelle. Suhteessa mihin ns. tuottavuutta pitäisi mitata ja lisätä?
Tässä on kyse palvelujen tarpeesta, niiden peittävyydestä, laadusta ja oikeudenmukaisesta jakautumisesta. Nämä ovat vaikeita asioita, ja siksi julkisen sektorin yritysmaailmaa syleilevä matkimishalu on löytänyt muita tapoja tuottaa sopivia prosentteja.
Yleisin tapa on vetää prosentti hatusta, kuten tunnettu valtioneuvoston vuosi sitten hyväksymä kehyspäätös tekee. Päätöksen mukaan tietotekniikkkaa hyödyntämällä ja toiminnan sujuvuutta parantamalla valtion työntekijäkunnan tuottavuutta lisätään niin, että kun suurten ikäluokkien edustajat (33 000) siirtyvät eläkkeelle vuoteen 2011 mennessä, heidän viroistaan täytetään vain puolet. Näin kautta linjan, täysin riippumatta kunkin hallinnonalan mahdollisuuksista ja tulevista tarpeista. Erityisiä perusteluja prosentille päätös ei esitä. 50 % onkin niin maaginen luku, ettei sellaisia yleensä tarvita.
Astetta sofistikoidumpaa on vetää prosentti hihasta. Hesari on kertonut (12/2), että Helsingin kaupunki aikoo varata yli 75-vuotiaille vanhuksille vuosina 2006-2009 laitospaikkoja vain 10 %:lle ikäluokasta aiemman 15 %:n sijasta. Tässä täytyy olla jo jonkinlaista analyysiä taustalla, josta Hesari ei lähemmin kerro. Nykyiset yli 75-vuotiaat ovat syntyneet vuonna 1929 tai aiemmin ja vuonna 2009 alaraja on 1934 syntyneet. Nämä ovat vielä aika pieniä kohortteja, ei olla vielä lähelläkään suuria ikäluokkia, joista ensimmäinen (1945 syntyneet) saaavuttaa 75 vuoden iän vuonna 2020.
Joten: kun tiedämme, että ennen vuotta 1926 syntyneiden sotapolvien jälkeen sukupolvittainen väestön keskimääräinen terveydentila on kohentunut, on todennäköistä, että tulevista vanhuksista tosiaan entistä pienempi prosentti kaipaa varsinaista laitoshoitoa. Mutta kuinka suuri muutos todella on, osuuko kaavailtu prosentti oikeaan? Sitä ei voi tietää tilastollisten skenaarioiden avulla, vaan vain tulevien 75 ikävuoden ylittävien vanhusten todellisen elämäntilanteen pohjalta – ainakin, jos toimitaan ns. asiakaslähtöisyyden perustalta. Jos jo tällä hetkellä noin 300 vanhusta jonottaa Helsingissä laitospaikkaa (kuten Hesarin uutinen kertoi), miten paikkojen vähentäminen nykyisestä voisi kohdata tulevaisuuden haasteen eli nyt hämärän peitossa olevan tarpeen?
Prosenttijohtaminen on selkeää ja tehokkaan näköistä. Tärkeintä on löytää tarkka prosenttiluku, joka vapauttaa toiminnan tavoitteiden ja tuloksellisuuden aidosta ja jatkuvasta seurannasta. Prosentti muuttuu Normiksi, josta kaikki muu seuraa, eikä prosentin perusteita enää ehdi tai kykene oikein kukaan miettimään tai kyseenalaistamaan. Management by Percent.
posted by Matti Virtanen | 09:27
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home