AND FINALLY: FINLAND 292 POINTS
21.5.06

TV soittaa kisan ratkeamisen jälkeen Porilaisten marssin, tasavallan presidentti, pääministeri ja kulttuuriministeri lähettävät välittömästi onnittelusähkeen Ateenaan, sunnuntain kaikkien tv-uutisten ajasta voitto haukkaa leijonanosan.

Tässä ei ollut yhtään liioittelua: Lordin ylivoimainen voitto on suomalaisille kova juttu. Vanhemmalle sukupolvelle se on 40 vuoden aikana kiteytyneen trauman katarttinen purku, nuoremmalle heidän äänensä lopullinen läpimurto.

1940-luvulla syntyneille euroviisut olivat ensimmäinen henkilökohtaisen eurooppalaistumisen väylä. Itse näin ensimmäiset euroviisuni 14-vuotiaana vuonna 1963. Suomen edustaja ei jäänyt mieleen, mutta voittaja kyllä, ja elävästi: tanskalaisen duon esittämän väreilevän kaunis Dansevise. Euroviisut ja televisio nostivat hetkessä sotienjälkeisen siili-Suomen virtuaalisesti kansankunnaksi kansakuntien joukkoon, olemaan porukoissa ja vertailemaan.

Mitä pitemmälle aika kului, sitä painostavammaksi viisujen vertaileva kilpailu muuttui. Hampaat irvessä yritettiin, mutta mikään ei tuntunut toimivan, alettiin juuttua nollakerhoon. Kyse ei ollut voitonhimosta sinänsä, vaan vertailun tuottamasta toistuvasta viestistä: me ei osata, me ei kyetä. Traumaa yritettiin purkaa nollaamalla viisujen arvo ja merkitys, mutta eihän siitä mitään tullut.

Kun mörköryhmä Lordi valittiin Suomen edustajaksi, vanhempi polvi sai keskimäärin samanlaisen slaagin kuin fennomaanit aikanaan Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä. Siis tämmöistä kuvaahan meistä ei ulospäin saa levittää, siitä tulee paitsi vuorenvarma nollatulos myös ilkeät naurut ja syvä häpeä.

Suomen Kuvalehdessä oli viikko sitten (12/5) iso juttu hevi-tyyppisen musiikin aallon synnystä ja noususta Suomessa 1990-luvulla. Kirkkaimmat nimet ovat olleet Ville Valo/HIM, Tuomas Holopainen/Nightwish, Lauri Ylönen/The Rasmus – ja Tomi Putaansuu/Lordi.

Yhteistä kaikille on se, että bändien vetäjät ovat syntyneet 1970-luvun jälkipuoliskolla. He ovat aikuistuneet1990-luvun taitteen suuren murroksen – johon Suomessa liittyi syvä lama – aikana, ja ovat siksi luoneet ja luovat omaa ääntään tätä avainkokemustaan vasten. Ja oma ääni on ”kovaa meteliä, ahdistusta ja raivoa”, kuten SK kanteensa tiivistää. Ja vastakaikua on 1990-luvun nuorisossa syntynyt.

Silmitöntä raivoa valtavirran hevi/rock ei kuitenkaan ole. Varsinkin Lordi edustaa tietoisesti ensimmäisen hevi-aallon melodista suuntausta, kuten Tomi Putaansuu ylpeänä SK:n haastattelussa korostaa. Ja kiteyttää:

”Mie en ymmärrä, miten ihmiset eivät erota teatteria todellisuudesta! Lordin keikka on teatraalinen rock-show, jossa on elementtejä kauhuelokuvasta. Se on viihdettä, mutta huumoria se ei ole. Lordi ei ole vitsi.”

Hevi/rock on 1990-luvun nuorison ääntä, jonka näkyvimmät nimet ovat avanneet suomalaiselle nuorisomusiikille ensimmäistä kertaa myös kansainväliset areenat. Tämä pohja oli olemassa, kun Lordi päätti lähteä euroviisukisaan. Siksi Lordin voitto ei käynnistä aaltoa, se surffaa jo menossa olevan harjalla.

Voisi ajatella, että hevi/rock on 1990- luvun nuorisolle samaa kuin urheilu oli 1920-luvun nuorisolle: oman toiminnan, maailmankuvan ja identiteetin keskeinen kasvupohja. Taustalla on kummallakin tumma avainkokemus (sisällisota/lama), josta halutaan irti ja pois, kohti maailmaa ja sen tarjoamia mahdollisuuksia. Ja keskeinen uusi väylä on nyt oma musiikki. Tämän kuvion oivallinen, sisältä päin nähty ja kirjallisesti hieno kuvaus on Juha Itkosen viimesyksyinen romaani ”Anna minun rakastaa enemmän” (joka sai hiljattain valtion kirjallisuuspalkinnon).

Jos jonkun vanhemman polven edustajan mielestä euroviisukisa oli edelleen väärin voitettu, miten olisi nimimerkin Toinen mies argumentti (HS 22/5):

"Mikä oli Lordin voiton salaisuus?
- Se erosi edukseen muista.
- Kuinka niin?
- Ainoa kunnolla pukeutunut esiintyjäryhmä."

HYVÄ ALKO!
10.5.06

Kauppa- ja teollisuusministeriö on maan hallituksen määräyksestä kerännyt ja julkistanut kaikkien valtion yhtiöiden johdon palkat ja palkitsemisjärjestelmät. Yhtiökohtaiset tiedot löytyvät KTM:n nettisivuilta (www.ktm.fi).

Sieltä löytyy kuvaus myös Alko Oy:n johdon ja muun henkilökunnan uudesta, tämän vuoden alusta voimaan astuneesta kannustusjärjestelmästä. Sen luettuaan voi kerrankin täysin varauksettomasti kannattaa johdon ylimääräistä palkitsemista hyvin tehdystä työstä. Alko näyttää uutta suuntaa, poispäin 1990-luvun rahastamisesta ja optio-rämeiköstä.

Systeemin perusperiaate on nimittäin seuraava: se palkitsee johtoa ”yhtiön lakisääteisten sosiaali- ja terveyspoliittisten tavoitteiden saavuttamisesta” ja se on ”vain vähän tai ei ollenkaan sidoksissa myyntiin, liikevaihtoon tai yhtiön tulokseen”. Kannustuspalkkion maksimi on 1,5 kuukauden palkka.

Parasta on, että tavoitteet on konkretisoitu ja niiden keskinäinen painoarvo ja onnistumisen kriteerit määritelty. Tavoitepaletti vaihtelee vuosittain, arvioitujen tarpeiden mukaan. Tälle vuodelle Alkon hallitus on asettanut seuraavat tavoitteet ja painoarvot:

1. Onnistuminen yhtiön tavoitteita tukevan henkilöstöstrategian kehittämisessä ja toteuttamisessa (40 %). Kriteerit: työilmapiirikysely; henkilöstöstrategian valmistuminen aikataulussa.

2. Onnistuminen yhtiön sosiaali- ja terveyspoliittisia tavoitteita tukevan koulutusstrategian suunnittelussa ja toteuttamisessa (30 %). Kriteerit: aikataulu; koulutuksen sisältö; toimeenpanon aloittaminen.

3. Alkon hyväksyttävyys poliittisten päättäjien ja kansalaisten keskuudessa (10 %). Kriteerit: mediaseurannan tulokset; vuosittain toistettavan Alkoholipoliittiset mielipiteet –tutkimuksen tulokset.

4. Alkon asiakkaiden tyytyväisyys (10 %). Kriteerit: valtakunnallisen asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset.

5. Toiminnan tehokkuus (10 %). Kriteerit: hallitus arvioi mittareilla, joihin myynnin volyymi ei vaikuta tai vaikuttaa vain vähän (esim. kustannukset/liikevaihto).

Tämän vuoden tavoitteiden painottuminen henkilöstöstrategiaan ei ole sattuma. Viime vuosien aikana Alkon henkilöstöjohto on useasti ajautunut pahoihin konflikteihin henkilökunnan kanssa, ja riitoja on toistuvasti ratkottu käräjäoikeudessa. Alko on riidat systemaattisesti hävinnyt.

Päätökset kannustuspalkkioiden suuruudesta tekee Alkon hallitus, ja kuten kuvauspaperi sanoo, ”hallitus käyttää arviointiin runsaasti aikaa”. Alkon nykyhallitukseen kuuluvat KTL:n entinen pääjohtaja Jussi Huttunen (pj), budjettineuvos Raija Koskinen (VM), johtaja Jussi Simpura (Tilastokeskus), apulaisosastopäällikkö Reijo Väärälä (STM), professori Satu Lähteenmäki (Turun kauppakorkeakoulu), kauppaneuvos Soili Suonoja (Hallitusammattilaiset ry.) sekä seurantajäseninä henkilöstön edustajat Jussi Helmiö ja Pekka Kirjavainen.

Alkon uusi kannustussysteemi merkinnee yhden aikakauden lopullista päättymistä. Leena Warsellin väitöskirja ”Perikato vai uusi alku?” (Stakes 2005) kuvaa suorastaan hyytävästi sitä mullistusta, jonka kouriin vanha mega-Alko joutui 1990-luvun puolivälin jälkeen. Vaikka vanhan suurmonopolin ydin, tämä nykyinen Alko Oy eli vähittäismyyntimonopoli irrotettin emoyhtiöstä vuonna 1999, monet sen toiminnan periaatteet – kuten aiempi taloudelliseen tulokseen sidottu kannustussysteemi – heijastelivat edelleen murroskautena Alko-konsernissa omaksuttua ajattelutapaa.

EVO MORALES
2.5.2006

Mitä ihmettä Etelä-Amerikassa tapahtuu? Vuonna 1999 vasemmistolainen Hugo Chávez (s. 1954) valittiin Venezuelan presidentiksi. Viime syksynä Chile valitsi vasemmistolaisen naispresidentin Michelle Bacheletin (s. 1951) ja pian sen jälkeen seurasi kaiken huippu – pesunkestävä intiaani (ensimmäinen sellainen), vasemmistolainen Evo Morales (s. 1959) astui presidentin virkaan Boliviassa nyt tammikuussa.

(Pieni osaselitys: armeija syöksi Chilen demokraattisesti valitun presidentin Salvador Allenden vallasta ja tappoi hänet vuonna 1973. Siitä on 33 vuotta. Yllä luetellut presidentit ovat syntyneet 1950-luvulla eli vuonna 1973 he olivat poliittisen minänsä muotoutumisen kannalta otollisessa iässä – kuten valtaosa heidän äänestäjistään).

Nyt vapunpäivänä 2006 Evo Morales ilmoitti kansallistavansa maan öljy- ja kaasuteollisuuden – mutta ei niin, että aikoisi pakkolunastaa kansainvälisten yhtiöiden omaisuuden, vaan niin, että kansallistaminen koskee vain itse raaka-aineita, öljyä ja maakaasua. Suuryritykset saavat vastedeskin jäädä ”operaattoreiksi”, jos tekevät uudet sopimukset valtion kanssa kuuden kuukauden kuluessa. Ideana on lohkaista raaka-ainevarojen arvosta roimasti aiempaa suurempi osa Bolivian valtiolle ja niiden varojen avulla ryhtyä kiskomaan kansaa ylös köyhyydestä. Operaation turvaamiseksi Morales määräsi armeijan ottamaan valvontaansa suuryhtiöiden hallitsemat öljy- ja maakaasukentät.

Suomen sähköinen media (tätä kirjoitettaessa eli tiistaina lehtiä ei Suomessa ilmestynyt, iltapäivälehtiä lukuunottamatta) ilmiselvästi hölmistyi moisesta tempusta. Osassa nettiuutisia asiasta kiersi vain pieni maininta, eikä mikään tiistai-illan tv-uutisista nostanut tapausta agendalle. Syyn ymmärtää hyvin: eihän mitään tuommoista nykymaailmassa yksinkertaisesti voi tapahtua – sehän on globalisaation vastaista.

Käsittämätöntä oli taannoin myös ranskalaisten nuorten ja heidän mukanaan ay-liikkeen rähinöinti Ranskassa. Eivätkö he tosiaan ymmärrä, että erityisesti nuorten eli alle 26-vuotiaiden on sopeuduttava globalisaation työelämältä edellyttämiin joustoihin? Sattumoisin samaan aikaan ainakin Saksassa ja Ruotsissa esitettiin maiden eliitin taholta alle 26-vuotiaiden osalta samansuuntaisia tavoitteita ja myös Suomessa EK ilahtui, kun Ranskassa pyritään oikeaan suuntaan. Kun Ranskan johto joutui massiivisen painostuksen edessä luopumaan, saman tien hiljenivät myös Saksan, Ruotsin ja Suomen eliitit.

Kaiken huippuna nuoret mellakoivat myös Suomessa, nyt vappuna Helsingissä. Jännä nähdä, mihin suuntaan tapauksen tulkinta mediassa kehittyy. Kumpi nousee pääosaan, prekariaatin mielenosoitus alkuillasta vai sen loppunäytös, bileet VR:n makasiineilla, joita pieni ääriryhmä käytti tietoisesti hyväkseen? Valtiovallan ensireaktio lupaa lisää ja tiukempaa poliisikontrollia.

Summa summarum: kylmän sodan päättyminen, sosialismin romahdus ja tietotekniikan läpimurto muuttivat kerta heitolla maailman voimasuhteita. Kansallisvaltiot ja työntekijät joutuivat alistumaan nopeasti maanosasta toiseen liikkuvan kansainvälisen pääoman koko ajan kasvaviin vaatimuksiin. Minkäänlaista vastavoimaa ei ollut pitkään aikaan näkyvissä.

Alkaako pää vähitellen tulla vetävän käteen? Jos alkaa, vastaantulijoiden ehkä vaikuttavin hahmo pitkän aikavälin tulokulmasta arvioituna saattaa olla Evo Morales, pesunkestävä inkkari.