IMPIVAARA JA PAHA MAAILMA
8.8.2006

”Maisema on hellepäivän iltana levollinen. Hiljaisella merenlahdella käy tuulenvire, rantakoivut ja –lepät heiluvat, silkkiuikkupari sukeltelee kaksine poikasineen parin kolmen metrin syvyisessä vedessä. Puissa on vielä keskikesän vihreys, kaislikko suhisee; vedenpinnan rikkoo silloin tällöin kalan molskahdus, hyttyset pöllähtelevät parvina ilmassa. Istun kesämökin terassilla, kuumat ja kiukkuiset löylyt ovat nostaneet hien pintaan. Kuuntelen kroppaani, mieli on rauhaisa, ajatukset tasapainoisia. Maailma tuntuu olevan juuri nyt hyvin paikoillaan. Se on minun Impivaarani ja minun maisemani.”

Näin kirjoittaa toimituspäällikkö Veli-Matti Jusi elokuun alussa ilmestyneessä Viva!-lehdessä. Vaikka minun kesäinen Impivaarani ei ole meren rannalla, vaan länsiuusmaalaisen järven läheisyydessä, tunnot olivat loman aikana identtiset. Mökille tulleesta hesarista panin kyllä merkille, että Libanonissa on meneillään kahina, Fidel Castron maha reistaa ja Suomen hallitus rakentaa ensi vuoden budjettia. Reaktio: EVVK.

Sen sijaan tunteita värisytti pihan puiden, kukkien ja ruohon näivettyminen helteen kourissa, kahden variksenpojan räpiköivä lentokoulu tontin laidalla ja sisiliskoperheen paistattelu kuistin rappusilla.

Itse- ja perhekeskeistä moraalittomuutta?

YP-artikkelissaan ”Moraalin logiikka ja tunteiden pelit” (2/2004) Heikki Sarmaja erottaa kaksi vastakkaista moraalista näkemystä: reiluuden ja velvollisuuden koulukunnat. Edelliselle riittää, että kukin tekee reilusti ja juoksevasti ”oman osuutensa”, vaikka panos olisi vähemmän kuin mihin kukin parhaimmillaan pystyisi. Velvollisuuden koulukunta taas vaatii jokaiselta joka hetki maksimaalista suoritusta, ihanteen jatkuvaa toteuttamista – pysyvää huippuosaamista.

Sarmajan fiktiivinen esimerkki on lääkäri Maija Mattila, joka on tehnyt pitkän työpäivän terveyskeskuksessa. Illansuussa hän saapuu kotiinsa, kaataa lasiin sherryä, asettautuu nahkasohvaansa ja ryhtyy katselemaan televisiosta romanttista komediaa.

Reiluuden koulukunta ei löytäisi tässä Mattilan arkipäivässä huomauttamista, ei sijaa moitteelle, ei syytä kiitokseen. Mattilan työpäivä on ”moraalisesti neutraali”. Velvollisuuden koulukunnan mielestä hyväpalkkainen Mattila on kuitenkin moraaliton ihminen:

”Eihän mikään estäisi häntä lahjoittamasta puolta palkastaan Nepalin sissiliikkeelle, Afrikan kärsiville orvoille tai naisten vapautukselle. Lisäksi Mattila tuhlaa kokonaisen illan tyhjänpäiväiseen viihteeseen, vaikka tarjolla olisi lukemattomia mahdollisuuksia tehdä hyviä ja uhrautuvaisia tekoja. Hän olisi voinut kiertää ovelta ovelle julistamassa ikuisen elämän sanomaa, tehdä palkatonta lääkärintyötä köyhien parissa tai lukea Derridan filosofiaa, jotta maailma dekonstruoituisi nykyistä oikeudenmukaisemmaksi.”

Sarmajan siteeraama Edvard Westermarck kommentoi velvollisuus-koulukuntaa näin:

”Siitä, joka käytännössä yrittäisi soveltaa tällaista oppia, tulisi kaikkein sietämättömin kaikista olennoista, ja hänelle itselleen kävisi elämä vaivaksi, jota olisi mahdoton sietää.”

Mutta entä jos Maija Mattilan kotikaupungissa tapahtuisi suuri junaonnettomuus, Sarmaja kysyy. Me kaikki olisimme varmoja, että hän kiiruhtaisi heti sairaalaan ja tekisi uhrautuvasti työtä vuorokaudet umpeensa auttaessaan loukkaantuneita – ja enemmän kuin todennäköistä olisi, että Mattila myös tekisi niin. Olisimme tästä hänelle kiitollisia ja pitäisimme Mattilan uhrautumista ansiokkaana, mutta samalla hänen velvollisuutenaan. Jos hän tässä tilanteessa jäisi kotiinsa juomaan sherryä ja katsomaan nyyhkyleffaa, tuntisimme häntä kohtaan moraalista suuttumusta.

Joten. Loman funktio on sama kuin työn jälkeisen illan tai viikonlopun: ottaa mentaalisesti irti työn paineista ja/tai pahasta maailmasta – palautua, ladata akkuja, ulkoistaa maailma. Mutta jos lähettyvillä jotain suistuu raiteiltaan ja me osaamme auttaa, silloin on tartuttava toimeen – oli ilta, viikonloppu tai loma.

Mutta jos mikään ei lähettyvillä suistu, vieköön piha, variksenpojat ja sisiliskot kaiken huomiomme. Meillä on velvollisuutemme työtä ja maailmaa kohtaan, mutta ei koko ajan, ei kaikkialla eikä kaikkien kanssa.

Muuten: Heikki Sarmajan uusi artikkeli, nimeltään ”Kärsimys ja syntien sovitus”, ilmestyy YP-nelosessa syyskuun alussa.