RISTIRIITAINEN OLENTO
7.12.2006

Tamperelainen Aamulehti täyttää tässä kuussa 125 vuotta ja julkaisi siksi juhlalehden eilen itsenäisyyspäivänä. Päätoimittaja Matti Apunen ruotii juhlalehden pääkirjoituksessa päätoimittajan roolia omalla tavallaan eli älykkään sarkastisesti. Vaikka Aamulehti on hiukan toisenlainen lehti kuin YP ja levikiltään hivenen suurempi, kovin tutulta tämä tuntuu:

"Päätoimittaja joutuu työssään mukautumaan moneen. Hän vaatii vuorotellen hallitukselta ripeitä toimenpiteitä ja kylmäpäistä malttia. Hän vaatii kansan kuuntelemista, mutta lähes samanaikaisesti hän huolestuu, koska maamme on vailla vahvaa johtajuutta. Päätoimittaja on ristiriitojen repimä olento, jonka täytyy itsekin muistuttaa itselleen, oliko tämän päivän teemana viiltävä iva vai tylppä suorapuheisuus. Hän vaatii hyökkääjiä puolustautumaan ja puolustajia hyökkäämään. Hän pauhaa edistyksen puolesta ennen kuin kiroaa ne piittaamattomat hätähousut, jotka tuhosivat vanhat puutalokorttelit."

Päätoimittajan toimenkuvana siis on olla linjaton opportunisti? Eipä sentään. Tulkitsen Apusta seuraavasti.

Lähes kaikki asiat OVAT yhtä aikaa sekä hyvin että huonosti. Suomi on maailman parhaita ellei paras maa aika monella mittarilla mitattuna. Samaan aikaan meillä suhteellinen köyhyys on laman jälkeen laajentunut ja köyhien köyhyys syventynyt. Suomi on jumalattoman kaunis maa – lempeänä kesäpäivänä, mutta yhtä helvettiähän on kastua työmatkalla marraskuisessa rankkasateessa tai kaivaa autoa puolimetrisestä hangesta tammikuisen lumituiskun jäljiltä.

Joku voittaa loton päävoiton, mutta ei yksin, vaan joutuu jakamaan jättipotin kahden muun onnekkaan kanssa. Ja toteaa: "Tyypillistä meikäläisen huonoa onnea." Tai: joku on Finlandia-palkinnon ehdokkaana, mutta ei pääse F1-voittajaksi, koska yksi ehdokkaista sattuu olemaan neljättä kertaa ehdokkaana ja saa väkisin (vaikka kuinka ihan ansioistaan) palkinnon – kyllä se nyppii.

Yleisvälkky Jukka Relander on pelkistänyt suunnilleen saman kuvion taannoin (21.9.2004) Metro-lehden kolumnissaan:

”Myönteinen ja kriittinen kuvaus muodostavat usein toistensa vastakohdat – ja silti ne ovat yhtä aikaa totta. Väitteet eivät ole ristiriitaisia, maailma on. Monet mielestään järkevät moderaatit eivät ymmärrä tätä, vaan jäävät kummastakin totuudesta paitsi. He viitoittavat maltillisen, siis ’realistisen’ keskitiensä kahden asenteen välille ja olettavat, että totuus löytyy välimaastosta. Ei löydy.”

Vastaavasti: ei päätoimittaja ole ristiriitainen, maailma on. Mutta vaikka päätoimittaja on siis milloin mitäkin mieltä, kyllä sillä täytyy selkeä linja olla. Niin onkin, niin minulla kuin Matti Apusellakin – sitähän tässä yllä juuri on kuvattu.