ZEITGEIST

Päätoimittajan blogisivu

torstaina, maaliskuuta 08, 2007

TALOUSTUTKIMUSTA
7.3.2007

Viime perjantaina YLE julkisti Taloustutkimuksella teettämänsä gallup-luvut puolueiden kannatuksesta. Keskusta oli tässä helmikuun mittauksessa selvästi suurin 24,6 % (tammikuussa 24,2 %), mutta demarit olivat pudonneet lukuun 22,3 % (23,8 %) ja kokoomus taas kasvanut: 21,9 % (20,3 %).

Poliittiset blogistit ovat lähes yksimielisesti tulkinneet SDP:n ja kokoomuksen lukujen peilikuvamaisen muuttumisen Merkittäväksi Siirtymäksi. Tutkimuksen teettäjän, TV1:n uutistoimituksen Olli Ainola otsikoi juttunsa ”Käänne kampanjoinnissa” ja jatkoi: ”Suuret muutokset yllättivät meidät täällä toimituksessa, ja niin ne yllättivät myös tutkimuslaitoksemme.” MTV3:n Timo Haapalan mielestä ”SDP on vapaassa pudotuksessa”.

Saattaa olla. Tuli kuitenkin mieleen katsoa, miten Taloustutkimuksen mittaukset näiden kahden puolueen osalta suhtautuivat vaalitulokseen kaksien edellisten eduskuntavaalien alla. Molempina vuosina 1999 ja 2003 SDP ja kokoomus olivat hallituksessa.

Tammikuussa 1999 Taloustutkimus mittasi SDP:lle 23,5 % ja maaliskuussa 21,5 %, vaalitulos: 22,9 %. Kokoomuksen luku tammikuussa oli 23,5 %, maaliskuussa 23,2 % ja vaalitulos: 22,4 %.

Vuonna 2003 Taloustutkimuksen tammikuun luku SDP:lle oli 25,8 %, maaliskuussa 22,9 %, vaalitulos: 24,5 %. Kokoomuksen luku tammikuussa oli 19,3 %, maaliskuussa 20,7 %, vaalitulos: 18,6 %.

Kummankin vaalin alla SDP oli Taloustutkimuksen mukaan lähes ”vapaassa pudotuksessa” (laskua 2 % vuonna 1999 ja 3 % vuonna 2003) ja kummallakin kerralla SDP:n vaalitulos oli noin 1,5 % parempi kuin Taloustutkimuksen vaaleja edeltänyt viimeisin mittaus. Kokoomuksella meni päinvastoin: vuonna 1999 miinusta oli 0,8 % ja 2,1 % vuonna 2003.

Näiden lukujen valossa Taloustutkimus mittaa vaalien alla systemaattisesti SDP:tä alakanttiin ja kokoomusta yläkanttiin. Toisaalta: lähes kaikki ylläluetellut vaihtelut mahtuvat mittausten virhemarginaalin (+-2 %) sisään.

Johtopäätös: Taloustutkimuksen helmikuussa mittaamat kannatusmuutokset eivät ole aikaisempiin vaaleihin verrattuna mitenkään poikkeuksellisia – eivätkä ennusta vaalitulosta. Ennen tulevia vaaleja saamme todennäköisesti vielä ainakin kolme kannatusmittausta: Taloustutkimuksen, TNS-Gallupin ja Research Internalionalin. Jos niissä kaikissa suunta on sama (keskusta tukevasti kärjessä ja SDP ja kokoomus lähes tasoissa), vasta sillä alkaa olla ennustearvoa.