ZEITGEIST

Päätoimittajan blogisivu

maanantaina, maaliskuuta 12, 2007

ULLA VIERTOLAN AIKAKIRJAT II
11.3.2007

Ulla Viertola liittyi YP:n kirjoittajakuntaan kaksi vuotta sitten arvioimalla Marko Ahon kirjan ”Iskelmäkuninkaan tuho” (YP 2/05) ja on sen jälkeen arvioinut kirjoja kutakuinkin joka numerossa. Juuri ilmestyneessä YP:n tämän vuoden ykkösessä Viertola kirjoittaa Pia Kaulion ja Hanna Svennevigin sisaruutta käsittelevästä kirjasta otsikolla "Elämän pisin ihmissuhde".

Ulla Viertola ei vain arvioi kirjoja, hän myös kirjoittaa niitä. Lähes tarkalleen vuosi sitten ilmestyi Viertolan esikoiskirja nimeltä ”Mosaiikkilintu/Oman keisarien aikakirjat I” (WSOY 2006), joka oli kolmiosaiseksi suunnitellun fantasiaromaanin ensimmäinen osa.

Esittelin kirjaa blogissani 6.3.2006 ja arvioin sitä näin:

”Yhtään julkista arviota en ole Mosaiikkilinnusta vielä nähnyt, mutta kirjan omakohtainen lukeminen todistaa, ettei Viertolan YP-arvioiden tuottama lahjakkuuden tuntu petä. Vahva ja dramaattinen tarina imee mukaansa, kerronta on yhtaikaa sadunomaista ja ankaran realistista, henkilöhahmot ikään, sukupuoleen ja sosiaaliseen asemaan katsomatta kiehtovasti rakennettuja – ja kaiken aikaa Oman maailma kulkee lukijassa elävänä visuaalisena kuvavirtana. Ja kuten hyvät fantasiakirjat aina se tuntuu peilaavan nimenomaan tätä aikaa ja todellisuutta."

Sittemmin Mosaiikkilintu on saanut kosolti varsin positiivisia julkisia arvioita ja se myös myi esikoiskirjaksi hyvin.

Muutama viikko sitten WSOY julkaisi sarjan toisen osan nimeltään ”Tuulihevonen/Oman keisarien aikakirjat II”. Luin sen nyt viikonloppuna, eikä mitään ylläolevasta ykkösosan yleisarviosta tarvitse muuttaa. Tuulihevosen tarina elää ja hengittää, ja sen lopussa Viertola ajaa tapahtumat ja henkilöt niiden mukana sellaisiin asemiin, että kolmososaa pitäisi päästä lukemaan oikeastaan heti.

No, kolmososan käsikirjoitus on jo viimeistelyvaiheessa, ja toivottavasti kustantaja julkaisee sen sitten suhteellisen pian.