OHI SEKTORIN
26.2.2007

Viime viikon lomalla tuli luettua monenlaista. Hätkähdyttävin teksti oli pääkirjoitustoimittaja Antti Blåfieldin kolumni (21/2) Hesarissa.

Blåfield kertoo Yrjö Neuvon työryhmästä, joka jätti mietintönsä vähin äänin joulun alla. Mietintö pantiin merkille myös YP:ssä, koska siihen olivat jättäneet eriävän mielipiteensä STM:n sekä entinen että nykyinen kansliapäällikkö. Jäimme odottamaan ministeriöiden virallisia lausuntoja.

Näitä ei Blåfieldin mukaan kuitenkaan pyydetty, vaan mietinnön tilaaja, pääministerin vetämä valtion tiede- ja teknologianeuvosto aikoi tehdä työryhmän ehdotusten mukaiset ratkaisut kokouksessaan jo helmikuun 14. päivänä.

Mitä järisyttävää Neuvon ryhmä sitten ehdottaa? Sitä, että otetaan puolet sektoritutkimuslaitosten tutkimusrahoista pois ja annetaan ne neljälle ns. tilaajakonsortioille, jotka edustavat valtion tutkimustoiminnan ”omistajia” (valtioneuvostoa ja ministeriöitä) sekä ”asiakkaita” (tutkimustiedon muut käyttäjät).
Tilaajakonsortiot kilpailuttaisivat nämä rahat ja tutkimusten toteuttajien valinta olisi vapaa. Blåfieldin mukaan konsortioille ”luotaisiin oma hallintonsa, joka annettaisiin konsulttitoimistojen hoidettavaksi”.

Työryhmän esityksen toteuttaminen olisi Blåfieldin mielestä oiva osoitus kauppiasmoraalin tuomisesta julkisen palvelumoraalin alueelle: ”Valtion tutkimuslaitokset lyötäisiin polvilleen.”

Tiede- ja teknologianeuvosto ei Blåfieldin mukaan kuitenkaan uskaltanut tehdä asiassa päätöksiä vielä helmikuun 14. päivä, koska epävirallinen vastarinta ministeriöistä oli noussut niin kovaksi. Päätösten teko siirrettiin vaalien jälkeiseen aikaan, huhtikuun 10. päivään.

”Aikataulu jo kertoo, että päätökset jäävät seuraavalle hallitukselle”, ehätti vakuuttamaan Blåfieldin kolumnia eilen (HS 25/2) kommentoinut alivaltiosihteeri Vesa Vihriälä valtioneuvoston kansliasta. Tämä Vihriälän lausuma herätti lopullisesti epäluulot. Kuten Blåfield kolumnissaan jo toteaa, huhtikuun 10. päivänä maassa ei todennäköisesti istu uusi vaan edelleen Matti Vanhasen nykyinen hallitus – toimitusministeristönä.

Vaalit ovat 18/3, vaalitulos vahvistetaan 21/3 ja valtiopäivien avajaiset ovat 28/3 – minkä jälkeen vasta hallitusneuvottelut alkavat. Neljä vuotta sitten eduskuntavaalit pidettiin 16. maaliskuuta, kaksi päivää aikaisemmin kuin tulevissa vaaleissa. Silti uusi hallitus astui virkaansa vasta 17. huhtikuuta, vaikka hallitusneuvottelut sujuivat nopeasti. On äärimmäisen epätodennäköistä, että uusi hallitus olisi nyt pystyssä ennen huhtikuun 10. päivää.

Miksi siis moinen ajoitus? Neuvo-työryhmä ja sen ehdotusten kohtalo tullaan ruotimaan perusteellisesti YP:n kakkosnumerossa – ykkönen on jo painossa ja ilmestyy ensi viikon alussa.

JAKOVARA
16.2.2007


Tänään valtiovarainministeriö julkisti virkamiesarvion valtiontalouden ns. jakovarasta vuoteen 2011. Pääministeri Matti Vanhanen kommentoi sitä välittömästi nettipäiväkirjassaan, ja tätä kommenttia on ilo siteerata.

Ensin Vanhanen toteaa, että virkamiestenkin logiikalla (ettei mitään tehdä nykyiseen verrattuna) jakovaraa syntyy Vanhasen ennakoimat 4-5 miljardia. Virkamiehet ehdottavat sen käytettäväksi näin: 3 miljardia valtion velan lyhentämiseen, 1 miljardi veronkevennyksiin ja 800 miljoonaa euroa menonlisäyksiin.

Noin suurta osaa jakovarasta Vanhanen ei laittaisi valtion velan lyhentämiseen, koska tärkeintä on saada valtion aktiivisin toimin talouteen lisää vauhtia. Virkamiesten linja noudattaa Vanhasen mielestä samaa kamreerimaista ajattelua, jota silloinen valtiovarainministeri Sauli Niinistö ajoi ehdottamalla menojen leikkaamista ennen vuoden 2003 vaaleja. Punamultahallitus teki tuolloin toisin ja aloitti aktiivisen elvytyksen, jolla talous saatiin tiukkaan nousuun.

Samoin on Vanhasen mielestä tehtävä myös jatkossa:

"Pelkkä tyytyminen jo tehtyihin ratkaisuihin johtaisi talouden vähittäiseen hiipumiseen Jos yrityksen toimitusjohtaja tyytyisi siihen, mitä neljä vuotta on tehty ja vain laskettelisi tulevaisuuteen, niin pää tulisi äkkiä vetävän käteen."

Samaa peruslinjaa viestittää tänään myös SDP:n verkkosivujen kommenttikirjoitus. Siis: sekä istuva pääministeri että istuva valtiovarainministeri ovat eri peruslinjalla kuin valtiovarainministeriön johtavat virkamiehet. Punamultapuolueiden erot ovat sitten siinä, että Vanhanen käyttäisi jakovaraa enemmän veronkevennyksiin, Heinäluoma palvelujen lisäämiseen eli aktiiviseen julkiseen työllistämiseen. Kokoomusta tuntuu johtavan edelleen Sauli Niinistö ja hänen linjansa.

Vaalitaisto täsmentyy ja kiteytyy siis koko ajan, ja kansalaisten kiinnostus vaaleihin on tämän päivän Hesarin mukaan kasvussa. Siispä on hyvä aika lähteä viikon talvilomalle – palaan näille sivuille maanantaina 26. helmikuuta.

JOHANNA KURKELA
14.2.2007

Suomen euroviisu valitaan ensi lauantaina. Jos minulta kysytään, 12 ehdokkaasta ehdottomasti paras on Johanna Kurkelan "Olet uneni kaunein", joka oli mukana kolmannessa alkukarsinnassa. Iltalehden viisihenkinen raati antoi tuolloin (5/2) tuoreeltaan kierroksen korkeimmat pisteet ja luonnehdinnat olivat seuraavia:

"Mahtava laulu, superhyvä sovitus, hekumallisen herkkä lauluääni."

"Hyvin kaunis ääni."

"Kappale on todella kaunis ja Johanna kaunis, kuin satuhahmo."

"Eteerisen kaunis chanson, jossa tarttuva kertosäe."

"Mielestäni paras laulu koko karsinnassa."

Iltalehden raati oli joka suhteessa oikeassa: Johanna Kurkelan esitys on täysosuma. Mutta se on vielä enemmän, se on nimittäin viime vuoden voittajan täydellinen vastakohta. Vaikka Lordi todisti, että suomalainen mieskin kykenee menestymään "kun se oppii pukeutumaan ja kun sen naamaa vähän ehostetaan" (Tapio Kirsi, YP:n Ajatusten Tonava 4/06), sama temppu ei onnistu heti perään toista kertaa.

Siksi Suomen kannattaisi valita nyt edustajakseen juuri "eteerisen kaunis chanson" ja sen esittäjäksi kaunis nainen, "kuin satuhahmo", jolla on "hekumallisen herkkä lauluääni". Vaikkei sillä(kään) voittoa itse kisoissa tulisi (toista kertaa peräkkäin), osoitettaisiin maailmalle, että on meillä komeiden ja hyvin pukeutuneiden miesten lisäksi myös kauniita naisia, jotka osaavat laulaa.

Jos ette usko, käykää itse etukäteen katsomassa ja kuuntelemassa YLEn nettisivuilla, osoite www.yle.fi/eurovision.

EERO ENERGINEN
12.2.2007

Vajaa kuukausi sitten (19/1) siteerasin blogissani Hesarin gallup-lukuja, joiden mukaan punamulta on jatkossakin selkeästi suosituin hallituspohja ja yhtä selkeästi suosituin seuraavaksikin pääministeriksi on Matti Vanhanen. Eero Heinäluoma ja Jyrki Katainen jäivät kauas taakse.

Uumoilin tuolloin, että demaritkin saattaisivat hiljaa mielissään olla tyytyväisiä nykyisen status quon säilymiseen – siis että vaaleissa punamultapuolueet olisivat selkeästi kaksi suurinta, mutta keskusta hivenen demareita edellä, jotta suosittu Vanhanen voisi jatkaa pääministerinä ja ei-niin-suosittu Heinäluoma valtionvarainministerinä.

Vielä mitä. Pian tuon blogin jälkeen demarit julkistivat vaaliohjelmansa, joka on ihan muuta kuin Heinäluoman sdp:ltä oli odotettu. Ensi vaalikauden ennakoidusta jakovarasta sdp aikoo satsata 2,4 miljardia euroa nimenomaan julkisten palvelujen ja työelämän ulkopuolella olevien aseman kohentamiseen – yksistään vanhusten hoitoon aiotaan perustaa 20 000 uutta työpaikkaa.

Muutama päivä tämän jälkeen oli television ensimmäinen suuri vaalikeskustelu ja seuraavana päivänä (2/2) hämmästelin blogissani sitä Heinäluomaa, joka keskusteluissa esiintyi – kuin uudestisyntynyt mies.

Viime lauantaina (10/2) TV1:n Lauantaiseura-ohjelmassa Eero Heinäluoma painokkaasti korosti, että jos hän on vaalien jälkeen pääministeri, marssijärjestys on nimenomaan tämä: ensin hallituksessa sovitaan panostus julkisiin palveluihin ja työelämän ulkopuolella olevien aseman kohentamiseen, ja vasta sitten ryhdytään arvioimaan, paljonko jakovarasta jää käytettäväksi palkkaverojen alennusten jatkamiseen.

Matti Vanhaseen nähden selvässä alakynnessä ollut Heinäluoma on siis lähtenyt tosissaan haastamaan istuvan pääministerin ja hakemaan sdp:lle suurimman puolueen asemaa. Tämä saattaa myös onnistua, sillä niin hyvin sdp:n uusi linja vastaa kansalaisten valtaenemmistön kyselyissä ilmaisemia toiveita.

Sattumoisin Suomen Kuvalehti julkaisi viime perjantaina Johtamistaidon opiston asiantuntijoiden arvion kolmesta potentiaalisesta pääministeriehdokkaasta. Arviot pohjautuivat kunkin ehdokkaan läheisten työtovereiden haastatteluihin ja niiden tuloksia SK summasi – otsikolla ”Eero energinen” – Heinäluoman osalta näin:

”Heinäluomasta annetut arviot synnyttävät kuvan korkeaa moraalia noudattavasta, luotettavasta ja oikeudenmukaisesta johtajasta, joka uskaltaa toimia hyväksi toteamiensa asioiden puolesta. Korostuneen vahva poliittinen tahto on hänelle leimallista.”

Tämä on jotain ihan muuta kuin Heinäluoman kiteytynyt julkinen imago. Peli ei olekaan vielä pelattu. Poliittisella suunnanmuutoksellaan Heinäluoma ja sdp ovat onnistuneet tekemään odotetuista ”välivaaleista” aidot ja jännittävät linjavaalit.

KIERRÄTYSLAKI RAUKEAA
8.2.2007

Eduskunta ei ehdi käsitellä kuutta sisällä olevaa lakiesitystä ennen vaaleja, ja vaalien takia ne raukeavat (HS 8/2). Yksi niistä on valtion korkeimpien virkamiesten kierrätyslaki, 1990-lukulaisen uusliberalistisen aallon ääri-ilmentymä – ja samalla (toivottavasti) viime henkäys.

Lakiesityksen mukaan valtion johtavien virkamiesten tehtävät olisi muutettu määräaikaisiksi ja mm. ministeriöiden kansliapäällikköjä ja virastojen pääjohtajia olisi voitu kierrättää tehtävästä toiseen – siis esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö vastaavaan virkaan ulkoministeriöön ja Stakesin pääjohtaja Ilmailuhallituksen pääjohtajaksi.

Arkiymmärrys pitäisi moista ajatusta järjettömänä, mutta kyllä lakiesityksessä oli omista lähtökohdistaan katsoen ihan rationaaliset perusteet.

Ensinnäkin taustalla oli aivan perinteinen byrokraattinen logiikka: mitä korkeampiin asemiin hallinnon hierarkiassa epävarmuus oman paikan pysyvyydestä voidaan ulottaa, sitä varmemmin näiden asemien haltijat muuttuvat terävimmän eliitin politiikan kuuliaisiksi toteuttajiksi.

Mutta vielä olennaisempaa on se, että ajatusmalli on kopioitu nykyisten pörssiyhtiöiden johtamiskäytännöstä. Pörssiyhtiöiden toiminnassa käyttöarvojen tuotanto on jo aika päiviä sitten joutunut alistumaan vaihtoarvon eli rahan tuotannolle. Tuottaa firma sitten pesuaineita, selluloosaa tai kännyköitä, olennaisinta pörssiyhtiöissä on se, mitä viivan alle – vuosineljänneksittäin – jää. Vastaavasti: toimitusjohtajan ei tarvitse näissä firmoissa ymmärtää mitään pesuaineista, selluloosasta tai kännyköistä, tärkeintä on se, että hän kykenee puristamaan firman resursseista maksimaalisen voiton irti ja maksimaalisen nopeasti.

Samalla logiikalla kierrätyslakiesitys halusi tehdä valtion johtavista virkamiehistä ”abstrakteja” johtajia, jotka keskittyisivät puhtaasti vain kulloisenkin ”firmansa” kustannustehokkuuteen. Tässä mielessä ei tosiaan olisi väliä, johtaisivatko he Stakesia, Ilmailuhallitusta tai Säteilyturvakeskusta – samaa kustannusjahtia samoin periaattein voisi harrastaa joka paikassa. Vastaavalla logiikalla myös yliopistojen professorit voisi muuntaa "pelkiksi" johtajiksi. Filosofia tai psykologia, koneenrakennus tai kansantalous, alaisista kaikki irti ja löysät pois – ja kenkää, jos ei tulosta synny.

Osa nyt raukeavista lakiesityksistä palaa eduskuntaan uuden hallituksen toimesta, todennäköisesti sellaisenaan. ”Virkamiesten kierrätyslain paluu ei ole mitenkään varmaa”, ennakoi Hesarin aamuinen uutinen – ja ihan syystä. Tuleva eduskunta ei todennäköisesti tule tämmöistä enää nielemään.

KANSLIAPÄÄLLIKKÖ
4.2.2007

Sosiaali- ja terveysministeriön tuore kansliapäällikkö Kari Välimäki oli Hannu Lehtilän haastateltavana TV1:n Lauantaiseurassa viime lauantaina. Täytyy sanoa, että jos alan johtavasta virkamiehestä riippuu, hyvinvointivaltion tulevaisuus näyttää harvinaisen hyvältä.

Päällimmäiseksi jäi mieleen Välimäen vahva näkemys julkisen vastuun jakamattomuudesta. Hyvinvointipolitiikkaa johtaa ja organisoi demokraattisesti kontrolloitu valtio eduskunnan johdolla, palveluiden järjestämistä ohjaa ministeriö ja niiden toteuttamisesta vastaavat (tällä hetkellä hiukan liian) hajautetusti kunnat. Samaan kokonaisuuteen kuuluvat yksityiset ja vapaaehtoiset palvelut, joiden toimintaa valtio myös kontrolloi ja rahoittaa.

Välimäkeä pelkistäen: hyvinvointivaltio ja hyvinvointiyhteiskunta ovat sisäkkäin, mutta niin että valtio eli demokraattisesti kontrolloitu julkinen sektori on selkäranka, joka pitää kokonaisuuden kasassa.

Tämä on jotain ihan muuta kuin 1990-luvulla levinnyt käsitys, jonka mukaan julkinen sektori on joukko erillisiä toimijoita, jotka kilpailevat keskenään kuin yritykset. Jos myös talouselämä osattaisiin eliitin sisällä taas hahmottaa samalla tavalla kokonaisuutena, kansantaloutena, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen, oltaisiin hyvää vauhtia palaamassa umpihangesta auratulle tielle.

Samalla lailla harkittu ja kirkastettu oli Välimäen näkemys julkisen ja yksityisen vastuun suhteesta. Kun Hannu Lehtilä kysyi, pitäisikö omaishoitoa lisätä, Välimäki vastasi kyllä – mutta ainoastaan silloin, kun se perustuu kansalaisten aitoon vapaaehtoisuuteen. Silloin omaishoitoa pitää kaikin tavoin tukea, rahallisesti ja muutoin. Ylhäältä pakottaminen ei kuulu hyvinvointivaltion valtuuksiin, kansalaisilla pitää olla oikeus halutessaan saada ammattimaisesti järjestettyä hoitoa.

Välimäki ei myöskään kannata hoidon ja potilasmaksujen porrastamista elämäntapojen mukaan, vaan kaikilla tulee olla yhtäläinen oikeus terveydenhoitoon myös tulevaisuudessa. Yksilötasolla sairauksien syy-yhteydet eivät ole yksioikoisia. Sitä paitsi esimerkiksi tupakoitsijat ja alkoholia runsaasti käyttävät tulevat Välimäen mielestä maksaneeksi elämänsä aikana melkoisen määrän tupakka- ja alkoholiveroa tulevan hoitonsa katteeksi.

Haastattelusta kävi myös ilmi, että Kari Välimäki on entinen siviilipalvelusmies, joka nyt tekisi saman ratkaisun uudelleen. Lehtilän tässä yhteydessä esittämään kysymykseen, pitäisikö Suomen liittyä Natoon, tuli napakka vastaus: ei. Yhtä napakka vastaus tuli toiseen ohimennen esitettyyn kysymykseen, pitäisikö Suomeen rakentaa kuudes ydinvoimala: kyllä.

Joten: tasavallassa on ainakin yksi kansliapäällikkö, joka tietää mitä tekee ja uskaltaa ja myös osaa sanoa sen.

AIKUISVIIHDETTÄ
2.2.2007

Tuli eilen illalla katsottua aikuisviihdettä eli TV1:n ensimmäistä vaalikeskustelua, jossa mukana olivat nyky-eduskunnassa olevien puolueiden puheenjohtajat. Syntyi kolme johtopäätöstä.

Ensinnäkin jos muistikuvat aiempien vaalien vastaavista keskusteluista yhtään pitävät paikkaansa, tämä nyt käyty oli yllättävän korkeatasoista eli konkreettista: puhuttiin selkeistä tavoitteista, niiden vaihtoehdoista ja niiden seurausvaikutuksista.

Toiseksi lähes kautta linjan oli lyönyt se ajatus, että ensi vaalien jälkeen on vakinaisen palkansaajaväestön ulkopuolella olevien vuoro. Lähimenneisyydessä verohelpotukset ja työllisyyden paraneminen ovat helpottaneet ja parantaneet nimenomaan työssä olevien asemaa, kun taas palkkatyön ulkopuolella tai sen sisällä vain pätkittäin olevat eli pitkälti sosiaaliturvan varassa elävät ovat jääneet pahasti jälkeen. Juuri tätä piirrettä viime aikojen kehityksessä ovat korostaneet Stakesin organisoiman ja Matti Heikkilän vetämän ”Hyvinvointivaltion rajat” –projektin monet raportit viime syksynä.

Kolmanneksi pisti silmään Eero Heinäluoman lähes uudestisyntynyt olemus. Kyynisen mafioson ja SAK-liturgiaa suoltavan puppugeneraattorin leiman osakseen saanut mies puhui nyt elävästi, selkeästi ja innostuneesti. Heinäluoman mukaan tulevalla kaudella olennaista eivät ole verohelpotukset, vaan katveeseen jääneiden aseman kohentaminen ja ennen kaikkea hyvinvointipalvelujen rahoituksen parantaminen. Silmiinpistävän hyvin Heinäluoma pelasi yhteen kristillisdemokraattien Päivi Räsäsen kanssa: molempien mielestä tärkeintä jatkossa on vanhusväestön palvelujen turvaaminen.

Tämä johti miettimään tulevan hallituksen pohjavaihtoehtoja. Tällä hetkellä varsin todennäköiseltä vaikuttaa, että runko tulee oleman punamulta. Mutta entä apupuolueet? Stefan Wallin vaikuttaa niin fiksulta mieheltä, että RKP lienee taas kerran mukana.

Todennäköiseltä vaikuttaa, että tätä nykyistä hallituspohjaa täydennetään yhdellä tai kahdella keskisuurella puolueella. Jos Päivi Räsäsen kristillisdemokraatit vaaleissa menestyvät hyvin, he saattavat hyvinkin tulla mukaan – kuten ehkä myös Timo Soinin perussuomalaiset, jos ääniä kertyy roimasti.

Vihreiden ja vasemmistoliiton osalta näyttää synkemmältä. Jos jompi kumpi otettaisiin mukaan, pitäisi ottaa toinenkin – siitä luullakseni punamultapuolueet pitäisivät huolen. Ja jos molemmat tulevat mukaan, muille ei jää tilaa.

Pitkälti riippunee siitä, miten kukin keskisarjan puolue vaaleissa menestyy. Todennäköiseltä tuntuu se, että parhaiten menestyvä keskisarjalainen tulee mukaan, ja kaikki muu järjestyy tältä pohjalta.